Moby - valaistunut valas

Isä Mitro ja itsensä nurkkaan maalaamisen taito

  • Isä Mitro ja itsensä nurkkaan maalaamisen taito

Alkuun isot kiitokset Mitro Revolle hyvin ajankohtaiseen ongelmaan avoimesti pureutumisesta omassa blogikirjoituksessaan US:ssa. Repo kirjoittaa viisaita sanoja Yhdysvaltain ja EU:n välisistä vapaakauppasopimusneuvotteluista. Kyseiseen sopimukseen liittyy monia ongelmakohtia, jotka Repo tuo hyvin esiin. Ongelmista investointisuoja lienee suurin. Sen kautta yrityksille tullaan mahdollisesti antamaan valtaa yli demokraattisten EU-valtioiden ja itse asiassa yli itse EU:nkin. En nyt tässä pureudu kuitenkaan tähän vapaakauppasopimukseen. Ne jotka eivät asiasta ole perilla, voivat tutustua siihen Revon blogissa.

Otan tässä esiin asian, joka minua pisti vahvasti silmään ja joka taitaa olla yksi ydinongelmistamme suhteessa EU:hun. Lainaan tähän Repoa:

"Monet saattavat ihmetellä, jos kerran sopimus vaikuttaa epäreilulta, miksei Suomi jättäydy sen ulkopuolelle. Asia ei ole niin yksinkertainen. Koska EU:lla on kauppapolitiikassa yksinomainen toimivalta, komissio voi hoitaa vapaakauppaneuvottelut pitkälti ilman jäsenmaita. Parlamentin ja neuvoston rooliksi jää lopputuloksen hyväksyminen. Siksi jäsenmaat eivät voi säätää sellaista lainsäädäntöä, joka loukkaisi sopimusta."

Tässä kiteytyy jo sinänsä yksi EU:n suurimmista puutteista; demokratiavaje. Otan tähän kuitenkin toisen lainauksen Revolta, hänen oma kommenttinsa tuon blogikirjoituksen alta löytyvistä kommenteista. Repo vastaa näin ensimmäiselle komentoijalle, joka ehdottaa eroa EU:sta ratkaisuksi ongelmiin:

"No en minä ihan tuota tarkoittanut - kyllä 500 miljoonalla on sentään enemmän sanomista kauppaneuvotteluissa kuin 5 miljoonalla! Kunhan pidetään huoli siitä, että ei vain suurbisnekselle, vaan myös kansalaisille tärkeät asiat ajetaan mukaan sopimusteksteihin. Yksin olisimme surkea heittopussi, jonka olisi kiltisti pakko hyväksyä kaikki, mitä amerikkalaiset jättiyhtiöt haluavat."

Tässä voi nähdä jotain hyvin syvällistä, meissä ihmisissä sisäänrakennettuna piilevää: sokeus jopa omille ajatuksilleen kun eteen tulee viesti, joka ei olekaan yhteneväinen omiin uskomuksiimme. Oletan tässä Revon olevan ainakin jossain määrin, ellei hyvin "EU-uskovainen". Hän ei tule huomanneeksi, että juuri itse kirjoitti, että "neuvoston rooliksi jää lopputuloksen hyväksyminen". Hänen kommenttinsa "Yksin olisimme surkea heittopussi", pitäisi muuttaa muotoon "Yhdessä (EU-maiden kesken) olemme surkeita heittopusseja". Toisin sanoen, 500 miljoonaa EU-kansalaista tässä on heittopussi, itsenäisenä valtiona meitä olisi edes se 5 miljoonaa vs. USA. 

Revon ratkaisu ongelmaan näyttää siis olevan pään pensaaseen pistäminen. "Olemme onneksi edes vallan ytimessä", vaikka tosiasiassa olemmekin juuri antaneet sen vallan pois komissiolle (jota ei vaaleilla valita).

Oikea vastaus Revolta olisi ollut: 500 miljoonan EU-kansalaisen tulisi nousta komissiota vastaan. Sehän on tämän asian ydin, ei varsinaisesti yksi vapaakauppasopimus, joka on vain jatkumo markkinoiden yliotteessa demokratioista. Emmehän me, kuten ei Repokaan omien sanojensa mukaan, halua antaa demokratiaamme pois komissiolle? Komissiolle, joka jopa hetkellä jolloin euro-EU keikkuu lankulla, kylmän rauhallisesti sulkee ovensa kansalaisilta ja neuvottelee meitä kaikkia kohtaan hyvin suuresti vaikuttavista asioista kertomatta niistä edes valitsemillemme EU-neuvoston jäsenille, kuten Revolle. 

Eu-vaalit ovat tulossa! Valitsemmeko siis nykyisten jänöjussien tilalle uudet nurkkaanmaalarit pistämään vuorostaan päänsä pensaaseen? Vai olisiko demokratialle suurempi voitto vaikka laittaa vaaliuurnat palamaan. Barrikadeilla tavataan! 

 

Soundtrack: Modernistit - Avida Dollars - "Sanotaan tää on yhteiskunta, jossa vain tulos ratkaisee. Kuka nousee korkeimmalle, muiden selkärangat katkaisee"  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Me olemme olleet "päättävissä pöydissä" jo pidemmän aikaa. Nimittäin kuuntelemassa Saksan sanelupolitiikkaa.

Toteuttajan osa on helppo: pitää vain tehdä, kuten käsketään. Omia aivoja ei tarvitse siis rassata, ja se on ollut huomattava helpotus hallitusministeriksi pääsyyn jo useamman vuoden ajan.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Totta. Minulle kyllä jäi tuosta Revon kirjoituksesta sellainen maku, että hän voisi olla jopa halukas toimimaan kauppasopimusta vastaan, niin vahva tuon varsinaisen blogin viesti on. Nyt vain taitaa olla niin, että hän ei oikein hahmota kokonaisuutta eikä oikein osaa laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Jonkun pitäisi kyetä avaamaan näiden poliiitikkojen silmiä. En vain tiedä miten sen voisi tehdä. Sen viimeisen keinon tiedän, se on tuossa kirjoitukseni lopussa. Mutta toivottavasti siihen ei mennä.

Tapio Vehmaskoski

Mitro on kuin naapuriperheen isäntä, joka jurputtaen rakensi roskakatosta. Tuli siihen toinen naapuri. Katseli tekemistä ja jurputusta.

Naapuri: Tuon täytyy olla vaikeata.
Isäntä: Ei ole.
Naapuri: Täytyy olla, kun noin jurputat. Miten sinä sitä ajattelet tekeväsi?
Isäntä: Tää on helppoo. En minä ajattele. Teen niin kun emäntä käskee.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Meidän pitäisi ottaa tuo emännän rooli. Emmännyydestä vain ollaan kovin kaukana kun ei tässä maassa oikeasti edes keskustella vaihtoehdoista. Euron valuvioistakin puhutaan ainoastaan silloin kun niillä perustellaan nykyisen talouspolitiikan jatkamis- ja syventämispyrkimyksiä.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Tarkoitukseni ei tässä ollut hyökätä yhtä ihmistä vastaan. Päinvastoin, kunnioitan Repoa siitä, että hän avoimesti tästä nimenomaisesta ongelmasta puhuu. Huomion pitäisi kiinnityyä henkilön sijaan tapaan, jolla hän ohittaa salamannopeasti koko ongelman. Tämä ei varmasti ole ainoastaan Revon tapa/tyyli/ongelma. Vahva mutuni on, että tuolla tyylillä lähes kaikki edustajamme etenevät. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Stubb esimerkiksi ei edes suostu näkemään tässä kauppasopimuksessa mitään ongelmaa. Hänen "päänsä pensaan pistäminen" meni jotenkin näin: "täytyy luottaa siihen, että meillä on hyvät neuvottelijat komissiossa".

Jos/kun tämä on tyyli, kuinka voidaan kuvitella saavuttavamme mitään muutoksia EU:n politiikassa ja rakenteissa? Olisi varmasti jopa parempi olla itsenäinen valtio kuin näiden kaleerilaivan soutajien kyydissä.

Itse en ensisijaisesti eroa EU:sta halua. Toivoisin näkeväni jonain päivänä Euroopanlaajuisen hyvinvointiyhteiskunnan. Kuitenkin niin, että niin kauan kuin meillä on poliitikkoja jotka maalaavat itseään nurkkaan ja samalla hyvinvointiyhteiskuntaamme, en näe vaihtoehtona muuta kuin eroa EU:sta.

Jos 500 miljoonaa EU-kansalaista laittaisi vaaliuurnia palamaan, vaikka vain kuvaannollisesti (äänestämällä eroa EU:sta ajavia puolueita), niin kuvittelisin, että muutos EU-politiikassa voisi tulla hyvinkin varteenotetaavaksi vaihtoehdoksi. On valitettavaa, että näyttää siltä, että muutos ei tule tapahtumaan kuin jonkinlaisen kumouksen kautta.

Lainaan tähän lauseen eilen saamastani emailista: "Joku kreikkalainen sanoi, että vallankumouksista ovat vastuussa vallanpitäjät."

Seppo Paasikallio

Mitro kuuluu samaan hyväuskoisten holmojen joukkoon kuin esim. Stubb ja Katainen. On kiva olla suuressa ryhmässä aisankannattajana, kun muutama tärkeämpi henkilo saa päättää kaikki asiat meidän muiden eduksi.

Jos USAn kongressia ei Obama hyväksy neuvottelukumppaniksi maailmanlaajuisiin kauppasopimuksiin niin mitä mahdollisuuksia pienellä suomalaisella on saada aikaan mitään tuloksia. Kauppa sopimus tuo mukanaan geenimanipuloidut tuotteet, hormoonilihat ja klooripestyt kanat etc. Maatalous muuttuu meilläkin puhtaaksi teollisuudeksi.

Tuore linkki hyvästä kauppasopimuksesta.
Vaikka NAFTA on siunaus erityisesti USAn maatalousteollisuudelle niin maailman toiseksi suurimman kauppablokin merkitys jää jotenkin tuntemattomaksi.
http://www.stratfor.com/weekly/nafta-and-future-ca...

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Repo on mahdottoman joviaali ja mukava mies, mutta toivottoman sinisilmäinen, mikä näyttää olevan aika tyypillistä meille suomalaisille.

Ei muualla ole tosin asiat sen paremmin. Kun suuri enemmistö on kiinnostunut vain omasta hyvinvoinnistaan, pääsevät aktiivisimmin systeemiä hyödyntävät tekemään aivan mitä sattuu.

Ja nyt ovat tekemässä. Nämä touhut on koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta kriittisen typeriä.

Pitäisikö paperiosaamisen mallimaan aktiivien järjestää kansallinen pahvipäivä, teemalla HERÄÄ PAHVI! Meidän on saatava aikaan kaikkien organisaatioiden katto-organisaatio, joka asettuu ihmiskunnan itsemurhan valmistelua vastaan.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Kyllä. Jokin esiinmarssi ennen eu-vaaleja olisi enemmän kuin paikallaan. Pahvit on hyvä idea. Tai kuokkavieraat kun käytti Juti-naamareita, miksi ei käyttäisi tässä EU-uskovaisten sympolina Isä Mitro-naamareita ja herätkää pahvit-kyltit käsiin. Olen mukana. Kattojärjestön kasaaminen vain on haaste tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä missä jengi tappelee keskenään, milloin maahanmuutosta, milloin sosiaalituilla elävistä ja milloin mistäkin inahdiksesta.

Käyttäjän mitrorepo kuva
Mitro Repo

Vähän myöhässä ehdin tähän keskusteluun, enkä kaikkeen viitsi vastata, on asiallista kommenttia ja vähemmän, kuten näissä ketjuissa aina. Mutta tämä lause minua miellytti:

"Oikea vastaus Revolta olisi ollut: 500 miljoonan EU-kansalaisen tulisi nousta komissiota vastaan".

Pyydän saada huomauttaa, että juuri sitä kansan valitsema Euroopan parlamentti tekee päivittäin. Siitä vain ei Suomessa kerrota, koska esim. Ylellä on Brysselisssä kaksi (2) toimittajaa (toinen ruotsinkielinen). Perämeren aluetoimituksessa heitä on 18! Meitä pidetään pimennossa verovaroin.

Tässä tuoretta pohdintaa osin samasta demokratiavaje-teemasta:

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/18151-repo...

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Kiitos Repo. Arvostan vastaustasi ja tuon kolumnin perusteella olet hyvillä jäljillä. Sitä luuttuamista vain taitaa olla niin paljon, että yksi luuta ei siihen riitä. Itse koen, että koko EN:n rakenne vaatisi melkeinpä alusta asti uudelleen rakentamista. Niin paljon epädemokraattisia piirteitä unioniin liittyy.

Tuosta uutisoinnista olen kanssasi ihan samaa mieltä. On tosiaan pöyristyttävää jos toimittajien määrä on tuo. Toisaalta se voi kertoa myös siitä, että sitä uutisoitavaa ei useinkaan ole. Uutiset luodaan suljettujen ovien takana ja niistä voi lukea sitten lehdistötiedotteista.

Olen aikoinani äänestänyt EU:hun liittymisen puolesta ja olen edelleen EU-myönteinen ihminen. En vain pysty sulattamaan epädemokraattista koneistoa ja markkinaliberalistista ideologiaa jota EU:n varjolla meille syötetään.

Toimituksen poiminnat